Come on skinny love

Klo 5:03 ke-to välinen yö. En saa unta.

Koska olen ollut sairaslomalla keuhkoputkentulehduksen vuoksi, olen joutunut viettämään aika paljon aikaa yksin kotona. Ei se ole mikään ongelma, yksin oleminen. Sitäpaitsi eilen pääsin vähän ulkoilemaan, kun kävin systerin luona hoitamassa sen muksua (joka on pyörinyt mun ympärillä siitä lähtien kun tulin kipeäksi, eikä ole tarttunut, joten se siitä).

Tänään kuitenkin tuli vanha vieras kylään. Onko tää nyt sitten alkava syysmasennus, vai mistäköhän on kyse. Hinkkasin kaikki kodin pinnat puhtaiksi, vaikka olin viimeksi eilen siivonnut. Kävin kaikki kansiot läpi, ne kansiot joihin järjestin pari päivää sitten kaikki vero-, työ-, pankki-, vakuutus-, lääkäri-, kelapaperit. Järjestin ne vielä vähän paremmin ja katsoin, että kaikki on hyvin muovikalvoissaan. Muutin tavaroiden järjestystä. Mun kämppä on niin pieni ja niin pelkistetty, että tää tarkoittaa sitä, että siirsin ruokapöydän eri asentoon ja vaihdoin kaapin ja hyllyn paikkaa päittäin. Kävin vaa'alla, painoin liikaa. Sitten istuin lattialle ja huokailin. Mitäs nyt sitten?

Mulla on olemassa loputon ”to do” -lista, jonka pidän keittiön pöydällä, jotta voin täydentää sitä aina, kun tulee jokin ajatus. Tänään kuitenkin tuntui siltä, ettei ole mitään mitä voisin tehdä. Muuta kuin istua matolla ja huokailla. Kuuntelin Spotifystä Birdyn koko tuotannon repeatilla, koko päivän. Sitten katsoin vielä YouTubesta sen livekeikkoja kokonaisina, kaksikin kappaletta. Tutkin Birdyn Wikipediaa. Kävin taas vaa'alla, edelleen liikaa painoa. Ei yhtään vähemmän kuin neljä tuntia sitten. Otin peilin syliin, tutkin naamaa. Mulla on jotain ihottumaa nenän ympärillä. Pitäis varata ihotautilääkäri varmaan, mutta eri kuin se, joka oli viimeksi, se antoi liian voimakkaita lääkkeitä. Mut pitäis varmaan odottaa tän ihohomman kanssa vähän aikaa, ainakin kunnes tää keuhkotauti on ohi. Tai ainakin ensi tiistaihin, mulla on silloin hammaslääkäri. Voi kun se ottais röntgenkuvat ja sanois, että mulla on täydelliset hampaat, eikä niissä ole ollenkaan reikiä. Mulla ei ole koskaan ollut yhtäkään reikää hampaissa. Pahoin pelkään, että nyt saattais jopa olla. Ei musta ole siis tuntunut mitenkään siltä, että olisi reikiä, en mä ees tiiä miltä niiden kuuluu tuntua, mutta mietin vaan, että nyt on taas jotenkin tullut valvottua niin monta yötä, etten oo ees viitsiny käydä iltapesulla, kun olen tiennyt, etten kuitenkaan nuku. Ihan vaan siitä syystä oon viimeiset neljä iltaa pessyt hampaat übertarkasti, oon käyttänyt hammaslankaa ja purskutellut Listerineä kunnes koko suuta on polttanut niin paljon, etten oo voinu muuta kuin sylkeä äkkiä ja kieriä sitten lattialla irvistellen.

En oo muuten koko kesänä käynyt vaa'alla. Mä näkisin, että se on merkki siitä, että olen ollut tosi tyytyväinen. Tänään sitten kävin senkin edestä. Ei vittu mikä läski. Joo, kunhan tää keuhkotauti lähtee, niin aloitan nyrkkeilyn. Ja lopetan syömisen. Tosi hyvä suunnitelma, hei.

Ei voi olla näin levoton olo.

Klo 5:22 Olen riehunut netissä ja kirjoittanut aivan turhaa schaibaa. Mitäs nyt sitten?

- X

FIU! Sinne meni taas vuosi...

Vuosi sitten syyskuun 6. päivänä istuin turhautuneena kotona ja mietin, että jokin keino on keksittävä, jolla saan aggressioita purettua, muutakin kuin nyrkkeilyn kautta. Hetken mielijohteesta päätin sitten perustaa blogin. Heti ensimmäisessä kirjoituksessa selvensin blogin nimen:

"Lyhyt ja ytimekäs, Miss Social Suicide.
Miksi tuo nimi? No siksi, kun on aikomus olla mahdollisimman rehellinen. Eli seurauksista huolimatta tulen sanomaan asioita, jotka ei miellytä kaikkia. Haluan vaan olla rehellisesti mä."

No minähän olin rehellinen ja palautetta tuli :D Jotkut järkyttyivät siitä miten kamala ihminen olin. Toiset taas kiittelivät sitä, että puhuin avoimesti ongelmista, joita ihmiset eivät olisi voineet edes kuvitella, että mulla olisi.

Eräs kirjoitus, joka jää nyt menneisyyteen herätti niin paljon keskustelua, että suorastaan masennuin ihmisten reaktiosta ja siihen tyssäsi blogi. Siitä lähti myös meidän tulevan levyn kirjoitusprosessi käyntiin. Uitiin niin syvissä vesissä, että ekat tekstit pyöri aika pitkälti, noh, kuoleman, itsetuhon, maailmanlopun ja kaikkien tappamisen ympärillä. Toki mun sanoitukset on aina olleet synkähköjä, mutta ei ihan niin synkkiä kuitenkaan...! Niihin aikoihin rupes muutenkin pakka hajoamaan kunnolla, mutta se oli vasta alkusoittoa sille mitä kokisin keväällä 2013. Palataan siihen vaikka myöhemmin.

Olin kyllä ajatellut pitkään, että haluan puhua rehellisesti kaikesta, mutta se kuitenkin osoittautui huonoksi ideaksi. Ehkä lähinnä siksi, että mulla on aika jyrkät mielipiteet kaikesta. Ja myönnetään, mun on kamalan vaikeeta ymmärtää muiden ajatuksia, jos olen päättänyt, että tää mun ajatus on se oikea. OLEN LAPSELLINEN ja pyydän nyt anteeksi, jos loukkasin ihmisiä puheillani, eikä olla saatu välejä selvitettyä sen jälkeen.

Vuosi tässä ehti vierähtää niin, etten edes huomannut. Sen kyllä voin erittäin ylpeänä sanoa, että se tyyppi, joka kirjoittaa tätä tekstiä tänään on aivan eri ihminen kuin viime syksyn Alexa. Mä luulin silloin, että oivoi mulla on rankkaa, mutta mulla ei tosiaankaan ollut hajuakaan siitä mitä mulla oli edessäpäin.

Tässä siis uusi yritys, Miss Social Suicide ilmoittautuu syyslukukaudelle 2013, avautumiset ja turhanpäiväiset lätinät alkakoon.


- X